keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Vanha uutinen mutta silkkaa asiaa

Tämän uutisen suurin kysymys onkin että kuka ei haluaisi?

Haluaisitko sinä Mikko Alatalon alasti keikalle?

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Mikko Alatalo + Jamppa Tuominen

Fingerpori on risteyttänyt kaksi mestaria.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Mikko Alatalo junassa

torstai 10. joulukuuta 2009

Rokkilaulaja

Biisi arvostelu

Tämä Mikko Alatalon parhaimpiin kuuluva kappale on satiirinen näkemys nuoren teinitytön rokkitähden ihailusta ja kuinka kaikki ei olekaan sitä miltä se näyttää. Vaikka kappale on tehty vuonna 1977 niin kappale (kuten kaikki mestari Alatalon kappaleet) on edelleen varsin ajankohtainen. Kappaleen historiasta vielä sen verran että Mikko osallistui tällä Suomen euroviisukarsintoihin -77 ja hänen kanssaan lavalla oli menossa mukana myös Veltto Virtanen (Gary Glitter asussaan) joka uhkasi riisua housunsa jos kappale voittaa euroviisut. Taustabändinä toimi Tabula Rasa yhtye Beatlesia matkien. Mikko itse parodioi tuon ajan suurta teinibändiä Bay City Rollersia. Suomalaiset tekivät kuitenkin suoraan sanoen väärin kun eivät kappaletta Euroopan estradeille päästänyt. Kappale jäi karsinnoissa kuudenneksi. Kappaleen nerokas musiikki (esim. lopun huikea klassisen musiikin yhdistys rockiin) ja hyvät sanat luovat sellaisen yhdistelmän jota ei voi vastustaa. Mikko osaa myös tulkita kappaleen sille kuuluvalla arvokkuudella eläytyessään teinitytön rooliin. Nerokasta. Älykästä. Alatalomaista.

Ensimmäinen video on Iltatähti ohjelmasta ja tässä näemme harvinaislaatuisesti Alatalon ilman kuuluisia silmälasejaan. (Pahoittelen että video loppuu juuri ennen loppukliimaksia)



Toinen video on Euroviisujen Suomen karsinnasta ja tässä näemme myös Veltto Virtasen liikkeiden sulavuutta.



Elämää suurempi lainaus:
"Sä näytit niin södeltä lavalla,
mutta älä kähmi mua tolla tavalla,
ja sähän haisetkin, viinalle. Hyi."

5 / 5

tiistai 8. joulukuuta 2009

Levyhyllyni kirkkaimmat tähdet

Tässä hieman listaan niitä minulle kaikkein rakkaimpia levyjäni. Olen näistä enemmän kuin ylpeä.

1. Mikko Alatalo - Maalaispoika oon (1974) CD
2. Juice & Mikko - Juice ja Mikko (1975) CD
3. Välikausitakki - Välikausitakki (1978) CD
4. Mikko Alatalo - Onnenpoika (1979) LP
5. Mikko Alatalo - Parhaat (1979) LP
6. Mikko Alatalo - Elävänä Pispalassa (ja vähän muuallakin) (1980) LP, kasetti
7. Mikko Alatalo - Iso joki tulvii - lauluja siirtomaasuomesta 2 (1981) LP
8. Mikko Alatalo - Eläimiä suomalaismetsissä (1981) LP
9. Mikko Alatalo - Ikävän karkoitus (1984) LP
10. Mikko Alatalo - Känkkäränkkä ja Artturi robotti (1984) LP
11. Mikko Alatalo - Kaikilla mausteilla (1987) LP
12. Mikko Alatalo - Napapiirin huumaa (1989) LP
13. Mikko Alatalo - Känkkäränkän uudet kujeet (1992) CD
14. Mikko Alatalo - Viivy vielä hetki (1993) LP
15. Mikko Alatalo - Puutarha (1993) CD
16. Mikko Alatalo - Yökynttilä (1997) CD
17. Mikko Alatalo - Känkkäränkän parhaat (1997) CD
18. Mikko Alatalo - Suosituimmat yhteislaulut (2000) CD
19. Mikko Alatalo - Kantri ( 2001) CD
20. Mikko Alatalo - Kyllä sitä ny ollaan niin Alataloa - Moukarirallit ( 2002) CD
21. Suti & Alatalo - Hevosmiehen resepti (2003) CD
22. Mikko Alatalo - Suomi huiput 20 hittiä ( 2003) CD
23. Juice & Mikko - Senaattori ja boheemi (2004) CD
24. Suti & Alatalo - Harmaa Ferguson (2006)
25. Mikko Alatalo - Suomalainen reissupoika - 40 alkuperäistä hittiä (2006) 2-CD
26. Mikko Alatalo - Kaikki sitä tekevät mielellään! - Kantri 2 (2008) CD

P.S. Tietenkin tässä levykokoelmassa saisi olla vielä huomattavasti enemmän Mikko Alatalon musiikkia.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Vielä tänne rytistetään ja rokataan

Olette jo ehkä luulleet että Alatalon ilosanoman levittäminen olisi hiipunut kun blogi on niin pitkään ollut hiljaa. Asia ei suinkaan näin ole. Olemme vain keskittyneet enemmän muualla tätä sanomaa levittämään kuin täällä internetin maailmassa. En lupaa että tämä kirjoittamistahti kiihtyy mutta hartaasti niin toivon. Hyvällä asialla kun kerran ollaan.

Tässä pari uutista maailmalta:

Mikon ensiluokkaista pukeutumistyyliä matkitaan myös muualla maailmassa.

Osaa se nuorempikin rock-sukupolvi arvostaa vielä oikeata mestaria.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Ajolähtö


Ajolähtö on Mikko Niskasen uran viimeisimpiä suurmenestyksiä ja ehdottomasti niistä suurin. Elokuva kertoo kolmen nuoren miehen nuoruudesta ja itsensä etsimisestä köyhässä Suomessa. Elokuva on hieno ajankuvaus 80-luvun Suomesta nuorten silmistä. Elokuva palkittiin aikoinaan Jussi-patsaalla vaikka todellisuudessa edes Oscarit eivät olisi tarpeeksi arvokkaita tunnustuksia tälle elämää suuremmalle teokselle. Kuvaus, käsikirjoitus ja ohjaus ovat loistavia mutta se mikä tästä elokuvasta tekee sellaisen mistä muut elokuvat voivat vain haaveilla on elokuvan musiikki. Musiikista vastaa (kuten kaikki tietenkin tietävät) ohjaajan kaima Mikko "Elämän tarkoitus" Alatalo. Elokuva alkaa Isänmaan toivot -biisillä ja siinä kovimmallakin jätkällä aukeaa kyynelkanavat kun sitä kuuntelee. "Saa vielä uinahtaa, nuo toivot isänmaan, on kohta ensipäivä loppuelämän". Siinä käydään hyvin läpi koko elokuvan haikean kaunis tunnelma. Toki Ajolähdössä soi paljon muitakin Alatalon kuolemattomia biisejä. Ei tätä elokuvaa voi sanoin tarpeeksi kuvailla joten kehoitan kaikki katsomaan tämän uusintana perjantaina kello 15.15 Yle Teemalta. Ja jos olet niin onnekas että katsoit tämän jo eilen niin kehoitan katsomaan uudestaan sillä hyvää ei voi saada liian paljon.

Arvosana: 5 tähteä (jo pelkästään musiikin ansiosta)